lauantai 16. heinäkuuta 2011
Reissun päälle :P
Huomenna ois klo 12.00 lähtö kohti Pykistä :D Perillä ollaan vasta kuuden maissa, koska matka kestää n. 5 tuntia ja syömässäkin on käytävä sitä ennen. Nyt kyllä jännittää ihan hirveesti, onneksi olen jo etukäteen tutustunut osaan leiriläisistä ja tuntuvat mukavilta :) Eilen käytiin kaupungista hakemassa vähän vaatteita ja muuta mukavaa. Mukaan tarttui tällä kertaa mm. Björn Borgin kangaskengät sekä ihanat pitkävartiset nahkasaapikkaat jollaisia olen yrittänyt pitkin hampain pyydystää kaupoista, mutta sopivia ei ole löytynyt. Nyt sitten ostin kun hyvät löysin :) Vaatteita tuli myös eilen pestyä kolme koneellista ja nyt toivotaan varpaatkin ristissä, että ehtivät kuivua viimeistään huomiseksi sillä ovat melko kosteita vielä. Tehtiin huoneestani siskon kanssa kuivatushuone, pari patteria sinne lämmittämään ja ikkuna auki, jottei ilma ole liian kostea kun alkavat kuivumaan. Hyvinhän tuo näyttää tepsivän. Pari viikkoa olen siis reissussa, ensin leirillä perjantaihin asti ja siitä suoraan lappiin, en tiedä vielä minne päin, mutta sen näkee sitten :)
keskiviikko 13. heinäkuuta 2011
Kesätyöt loppuu
Vika viikko käynnissä ja vielä pari päivää pitäisi jaksaa puurtaa töissä. Perjantaina pääsen onneksi jo klo 11.00, joku ihmeen tapa, mutta en paa pahakseni. Muuten olenkin mennyt jo klo 7.00 töihin ja päässyt ma-to klo 15.30 ja pe 13.30 :) Olen siis puistotyöntekijänä ja toimenkuvaani on kuulunut tähän asti:
- Kukkapenkkien kitkeminen ja kuivien kukkasten nyppiminen
- Nurmikon ajelu ruohonleikkurilla (työnnettävä) sekä trimmerillä jota oli kiva kanniskella aina parituntii putkeen, ei mikään keponen...
- Keskustan siivous roskista (oikeesti niitä tupakantumppeja kerääntyy yhden päivän aikana varmaan tuhat sinne keskustan katukäytäville!!! Rasittavaa niitä sielt sit ottaa ja kaivaa haravalla katukivetysten välist...)
- Pääkallopaikan siivous
- Haravointi
yms. mitä ei nyt just tule mieleen :D
Hyvä puoli tossa ulkotyössä on se, että siinä saa mukavan kesärusketuksen. Tosin sekin on sellanen, että kädet on ruskeet sekä kaula ja niska, mutta muut paikat onki sitte ihan albiinot :(
Jeij, sunnuntaina nokka kohti Pykistä ja nyt jänskättää jo hirveesti :W Pitäis alkaa pakkaamaan pikku hiljaa ja varsinki katsoa pyykkiin menevät vaatteet. Kiva ku tulen olemaan reissussa kaksi viikkoa ja pesukoneesta ei tietookaan, vaatteitakaan ei oo iha muille jaattavaks eli toivottavasti kuteet riittää. Ratsileirillä kun tulee varmasti hiki pintaan niin joutuu sielläkin vaatteita vaihtaa monesti päiväs. Leirikirjeitä ei ole vieläkään kuulunut, mutta nyt tuli siihenkin selvyys: Marjalta oli loppunut muste ja sai laitetuksi postiin vasta eilen eli jos huomenna ei oo kirjettä laatikossa niin revin pelihousuni :D

maanantai 4. heinäkuuta 2011
Farmarimessut + muuta mukavaa :)
Eilen (sunnuntaina) käytiin perheen kanssa piipahtamassa farmarimessuilla. Aika sokkeiloinen ja iso alue se oli. Nähtävillä oli erilaisia maatalouskoneita, kotieläimiä, esityksiä ja ihmiset myivät erilaista rihkamaa pikkuisissa kojuissaan. Mukaani ei tarttunut tällä kertaa muuta kuin Kiira Korven nimmarilla varustettu juliste ja kortti :) Korpi siis pyöri Valion osastolla jakamassa nimikirjoituksiaan. Myös Munamies tuli nyt sitten nähtyä :P Kotieläinpuolella oli lehmiä, sikoja, lampaita ja näinpä myös isoimman ja muhkuimman hevoseni eläissäni, nimittäin Englannin Shiren, jonka säkäkorkeus oli lähes 190cm. Näytöskehässä esitettiin myös Barbarianshow jossa kaksi tunnettua stuntmiestä teki erilaisia temppuja hevosen selästäkäsin. Päivä oli kerrassaan mahtava ja ilmakin suosi meitä :)
Farmarimessun jälkeen kiirehdittiin nopeasti kotiin ja sieltä äkkiä tuttuni rippijuhliin :) Siellä juteltiin sitten vanhojen kuin uusienkin ihmisten kanssa ja illan pimetessä tuli jotenkin vapautuneempi olo ja juttukin alkoi luistamaan. Jouduimme kuitenkin lähtemään sieltä jo hieman ennen yhdeksää (mentiin sinne siis vasta kuudeksi) koska maanantaina eli tänään minulla oli ensimmäinen työpäivä. Työpäivä kului paljolti perehdytyksen parissa, mutta päästiin kunnon hommiakin tekemään! Huomenna tarkotus ois aamusti lähteä siivoamaan Noormarkun keskustan viheriöitä, loppupäivä on vielä vähän epäselvä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)